sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kiran ilme ennen herkkupalan kiinniottoa

Kuvien käsittely on tälläkertaa vähän hapuilevaa, sillä porukoilla käytössäni ei ollut Photaria, enkä millään malttanut olla julkaisematta näitä! Terveisin Henna ja avoimenlähdekoodin painajainen.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Pimeys

Päädyttiin Roopen kanssa oikaisemaan JAMKin pihan kautta kotiin viime yönä. Korkeakoulumme julkisivu on valaistu varsin näyttävästi aina öisin, joten päädymme hyödyntämään näitä valoja nopeaa kuvaustilannetta varten.


torstai 16. kesäkuuta 2016

Uusi objektiivi!

Kyllä! Uskokaa tai älkää tänään on se päivä vuodesta, kun jaksan päivittää tätä blogia!

Juhlistin syttäreitäni tilaamalla itselleni uuden objektiivin (canon ef 35mm f2 is ums). Voin sanoa olevani aivan tämän uutuuden pauloissa, sillä tämän kanssa on niin helppoa ottaa hyvä kuva! Syväterävyys on aivan mahtava ja tarkennus helppoa. Tässä alla testailua mitä kyseisellä ostoksellani sain aikaan. Kiitokset vielä Roopelle, kun suostui poseeraamaan mallina!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Rautateitä ja katuvaloja


En voi muuta sanoa kuin, että yllätin itsenikin kirjoittamalla tänne vielä näin kevyen vuoden tauon jälkeen... Naurahdin edelliselle päivitykselleni "kofeiini addiktio", jossa ihmettelin yllättävän aktiivista postaus tahtiani.

Valokuvaamiseni on ollut lähes yhtä aktiivista, kuin luontainen postaus tahtinikin. Olen räpsinyt välillä kuvia sieltä täältä ja jättänyt ne odottamaan muokkaamista.

Mutta ei se mitään. Nyt kun olen taas saanut valmiiksi muutaman ruudun, haluan jakaa ne jossain. Blogini tuntuu niille sopivalta paikalta. Palailen tänne siis lähinnä itseni takia aina silloin tällöin toiveikkaana, että joku saattaisi päätyä vilkaisemaan mitä olen saanut aikaan. 











maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kofeiini addiktio

Hyvin epätävallista multa päivittää saman kuukauden sisään useammin kuin kerran. Joskus ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja tässä taas luomuksiani! Halusin tylsistyneenä koittaa tehdä jotain erillaista, joten leikkaa ja liimaa tekniikalla muodostui seuraavaa:


Jos kiinnititte huomiota rajauksen epätasaisuuteen pyydän anteeksi,aina ei jaksa, varsinkaan kun työskentelen edelleen vanhalla lagailevalla koneellani, josta on näyttö rikki. Kalustoa on aina hyvä syyttää!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Sotamaisen löydöksen inspiroimana

(Otsikointi ei ole vahvuusaluettani.) Mutta...
...tällä kertaa kolmen kuvan sarja, joka ainakin itselleni kertoo tarinan! 
Pitkästä aikaa mukava kuvata muutakin, kuin perus kauniita luontokuvia, joita on helppo napsia sieltä täältä fiiliksen mukaan. Alkuviikosta tuli pyörittyä Vaajakoskella ja löydettyä kyseinen sota-aiheinen väline, josta syntyi inspiraatio seuraaviin hieman ankeisiin kuvatuksiin: